Mistä kaikki alkoi?

Tunturin historia

Tapahtunutta

Ihailijakuvia

Vieraskirja
Kirjoita vieraskirjaan

Linkit:

Palvelutalo Honkala

Kosken Plikat
Hallan Papat
Halavatun Papat
Los Dementitos
Rapapapat
Papparazzut
Tour De Pappa
Ruovesi
Pihla-Ikkunat
PK-Osat
Scandinavian Hunks

MIKÄ ON MC HONKALA LADIES?

Mc Honkala Ladies on Palvelutalo Honkalan henkilökunnan perustama mopokerho Ruovedellä.

Mistä kaikki alkoi?

Vuonna 1999 henkilökuntaan kuuluva jäsen täytti vuosia. Työkaverit olivat vuokranneet punaisen Pappa-Tunturi mopon Visuvedeltä tarvittavine varusteineen. Päivänsankarin tehtävään kuului ajaa lipputangon ympäri mopolla. Samaisena kesänä henkilökunnan jäsen osallistui Hyryn Hyrinät Le Mans-tyyppiseen 24 minuutin kestävyysajoon Hyrynsalmella. Kisoista palattuaan mopokuume oli iskenyt!

Vuonna 2000 kesällä virallisesti perustettiin Mc Honkala Ladies. Leidit kilpailivat ensimmäisen kerran kesällä 2000 Hyrynsalmella lainamopoilla.

Seuraavana vuonna kerho hankki ensimmäisen mopon, kyseessä oli sama punainen Tunturi johon edellisenä vuonna päivänsankari sai tutustua.

Vuonna 2002 Leidien talli sai lisävahvistusta kahden mopon verran, Tuntureita oli jo kolme kappaletta.

Tuntureiden määrä kasvoi kerholaisten joukossa räjähdysmäisesti vuonna 2003, jolloin mopojen lukumäärä oli noussut 9 yksilöön. 

10 -vuotias mopokerho jäsenineen on tuttu näky pappatunturipiireissä ja meno jatkuu, niin kauan kuin mopot liikkuu.

Ladies 2003


MC Honkala Ladies logo